Tälleen öisin on toisinaan aikaa huuhailla ihan omia juttuja, kun tyttö sekä usein myös P nukkuvat. Näitä hetkiä ajatellen päätin myös yrittää alkaa pitkästä aikaa hieman aiempaa aktiivisemmin kirjoitella päiväkirjaa. Tuntuu, että päivät vilisevät silmissä, ja vaikka pidänkin tytön omaa päiväkirjaa päivittäin, ei siihen tule kirjoiteltua kuin tytön kanssa touhuamiset lyhyesti. Niin kuin toki oli tarkoituskin.

(Ehkä nyt kuitenkin lyhyt esittely siltä varalta, että joku vieraampi sattuisi tätä lueksimaan. Minä 26v, asun eteläisessä Suomessa tyttäreni 4kk, avomiehen 32v, parin kissan ja parin käärmeen kanssa.)

Tänään oltiin oikeastaan koko päivä liikenteessä neidin kanssa. Isi jäi kotiin laiskottelemaan, edelleen kauhean väsynyt kun ei ole kunnolla iskenyt flunssa päälle. Kai tuolla jotain kaamosfiilistäkin siinä vielä lisänä. Itse olen siltä onneksi tänä vuonna välttynyt oikeastaan kokonaan, vaikka aiempina talvina iskenyt viimeistään marraskuussa jonkin vahvuisena. Neiti pitää niin kiireisenä, ettei siinä oikein ehdi edes huomata, kuinka synkkää, märkää ja kurjaa oikeastaan onkaan.

Syöttötauko, neiti vaatii tissejä paikalle..

Ei mulla ollut kyllä aavistustakaan siitä, millaista tämä uusi elämä pikkuneidin kanssa tulisi olemaan. Toisaalta kuvittelin, että kaikki olisi paljon vaikeampaa; olin varautunut pahimpaan, siihen, että vauva on koliikkinen ja huutaa aamusta iltaan tai vähintään yöt, siihen, että kaikki on kauhean hankalaa, vaikeaa ja vaivalloista ja olen itse umpiväsynyt, lopen uupunut ja ties mitä..

Arki neidin kanssa on ollut itseasiassa helpompaa kuin osasin kuvitellakaan. Tyttö on nauravainen ja olettaisin että ns. helppo vauva. Alkuun tuntui hankalalle ja vaikealle kun kaikki lähtemiset olikin ihan toista kuin ennen, tuntui, ettei minnekään voi lähteä hetken mielijohteesta.. Tähänkin on opittu, melko lyhyellä varoitusajalla päästään nykyisin liikenteeseen. Tosin sillä varauksella, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä likalle iskee a) ilmavaivat, b) nälkä tai c) joku selittämätön, kauhea hätä juuri silloin, kun on vihdoin saatu tapeltua kypärämyssy, toinen pipo, tumput ja toppahaalari päälle suuritöisesti ja kovaäänisten vastalauseiden säestämänä.. Eli pahimmassa tapauksessa puretaan koko paketti ja aloitetaan kuvio taas alusta, ensin toki rauhoitellaan neitiä hetki ja selvitetään, onko mahdollisesti pieru eksyksissä ja huudattaa (heilutellaan, vatkataan ja hierotaan, tarjotaan tissiä), vai onko nälkä iskenyt vielä viime hetkellä (tarjotaan tissiä), tai lopulta huomataan, kun on tehty kaikki edellä mainittu, että neidille tuli vain kuuma kun huusi niin pitkään yliväsymystään tai mitä lie. Viime viikkoina helpoin keino selvitä mahdollisimman vähillä huudoilla ulos on ensin syöttää kuiviin vaihdettu tyttö täyteen, röyhtäyttää kunnolla, ja ehkä vielä toisen ja kolmannenkin kerran varmuuden vuoksi, sitten puetaan vauhdilla ja jompi kumpi vanhemmista heiluttaa vaunukoppaa herkeämättä sillä aikaa kun toinen pukee, ja ensin pukenut ottaa sitten lennosta vaunukopan tyttöineen mukaan ja kipittelee rappukäytävään, asentaa kopan vaunuihin ja nopsahopulla rientää työntämään vaunuja edestakaisin ulkona. Tällä välin saa toinenkin vanhemmista puettua ynnä muuta, ja jos on toimittu ripeästi ja johdonmukaisesti, on tyttö usein jo siinä vaiheessa unten mailla kun vanhempi #2 ehtii ulos.

Hohoo. Sitä en kyllä oikein osannut käsittää, kuinka kokonaisvaltaisesti tuo pikkuakka vie kaiken ajan ja huomion. En valita, parempaa tapaa viettää aikaani en ihan oikeasti osaa edes kuvitella. Vaan yllätti se silti jollain lailla, kaikesta etukäteen asennoitumisesta huolimatta.

Lauantaina pitäis päästä vauvauintiin, siksi oikeastaan päädyttiinkin likan kanssa kaupoille tänään kun tämä hajamielinen äitihenkilö tajusi ihan yhtäkkiä, että tänään on jo keskiviikko, eikä uikkarista tietoakaan. Ensimmäinen sovitettu sai kelvata, olikin kyllä ihan mukava ja jopa kivan näköinen. Tytölle ostettiin uikkari jo jonkin aikaa sitten, pitäisi ehkä vaikkapa huomenna muistaa sovittaa, mahtuuko mokoma vielä päälle.. Piti siis päästä jo ennen joulua alunperin uimista kokeilemaan, mutta ei sitten mahduttukaan mihinkään ryhmään.

Ehkä tämä sekava kirjoitus riittää tältä erää, taitaa nuo tuhisijat kaivata viereensä kun heräilevät vuorotellen..

EDIT - sitä piti vielä jupista, että mikä ihme tuossa Facebookissa on, kun ihmiset, joiden kanssa en ole kuin ehkä moikannut kerran elämässäni, haluavat väen vänkään kaverikseni? Sitten on näitä, joiden kanssa olemme olleet lievästi sanottuna viileissä väleissä vuosikaudet, ja oma porukkansa vielä ne, joita en todellakaan tunnista; en nimestä, en kuvasta, en mistään. Huomaan, että meillä on joitakin yhteisiä ystäviä, mutta that's it. Että ihan vaan tiedoksi, että mie oon ajatellut kyllä pitää melko tarkkaan ystäväpiirini semmoisista ihmisistä koostuvana, jotka tunnen oikeasti ja joista tykkään. Okei, joitakin vanhoja tuttavuuksia on mullakin listalla, joista en ole ihan varma, mutta odottavatkin sitä, että jaksaisin joku päivä lähetellä kuulumiskyselyjä ja hiukan tunnustella, onko mitään mieltä roikottaa kaverilistalla.. Ärh.